Minä someviidakossa - uhkat ja mahdollisuudet.
Tämä viidakko on osin ainakin itselleni tuttu, tai vähintäänkin sitä on tullut samoiltua pitkään. Osaan yhä hyräillä dial-up modeemin korvia riipivän yhdistysäänen, ja siitä asti kun olen internetistä mitään tiennyt, se on ensisijaisesti ollut sosiaalisen median käyttöä. KissFM Chat, Demi.fi -keskusteluforumi, MuroPaketti, Reddit, Twitter, Vau-forum... Näitä polkuja löytyy minun tallaamasta someviidakosta. Toki on niitäkin tiheikköjä, minne en ole kajonnut - irc, Irc-Galleria, Snapchat sekä Tinder ovat vain toimintamalliltaan tuttuja, mutta vailla omia profiilejani. Facebookissa olen roikkunut jo vuodesta 2006, silloin kuin siellä ei vielä edes ollut juuri ketään. Sirkat sirittivät silloin tässäosin viidakkoa, vaan nytpä täällä ei tosiaan kukaan enää nuku. Sirkatkin ovat päätyneet jauhelihaksi.
Sosiaalinen media on siis suhteellisen olennainen osa arkipäivääni.
Somenkäyttötavoiltani olen uskollinen demografiani edustaja. 35-44 vuotias nainen - eniten käytän Facebookia, WhatsAppia ja Instagramia, ja julkaisen jonkunverran sisältöjä itse, ja pääosin seuraan muiden tuotantoa.
Käyttötarkoituksenikin ovat yhteneväiset enemmistön kanssa - tietyt alustat ovat ystävyyssuhteiden ylläpitoon ja kommunikointiin, toisten avulla taasen haen joko viihdettä tai viimeisimpiä uutisia.
Vuosien aikana somen käyttö on kehittynyt ja jalostunut suurella yleisöllä, kuten minullakin osana sitä. Facebookin kohutut tietojenkäytöt, tehokkaat mainosalgoritmit jotka tietävät jo pian ohikiitävän ajatuksenkin perusteella mitä tuoda esiin, laillinen oikeus tulla unohdetuksi, sekä oma digitaalinen jalanjälki on herättänyt harkitsemaan omaa internetkäyttäytymistä enemmän. Olen lasteni huoltaja, ja minulla on valta päättää heidän asioistaan - mutta onko minulla oikeutta laittaa heidän kuviaan globaaliin ja vapaaseen jakoon? Kuinka sinut olen sen kanssa, että miljardibisnestä tekevät korporaatiot käyttävät tietojani tavoilla, joita en edes ymmärrä? Kun otan kuvan, ja julkaisen sen, olen antanut omistus- ja käyttöoikeuden julkaisevalle sovellukselle. Se, mitä kirjoitan eri alustoilla, saattaisi nousta esimerkiksi kollegoideni tai oppilaideni tietoisuuteen - onko siis kaikki vuosienkin takainen tekstini moista tarkastelua kestävää? Olen tunnistanut myös liiallisen uppoutumisen, ellei jopa addiktion piirteitä, somekäyttäytymisessäni. Twitteristä otin kesällä tietoisen vetäytymisen, kun syötteessäni oli amerikkalaisen poliittisen kentän pöyristyttävyyttä jo liialti, ja huomasin ahdistuvani selaillessani ketjuja.
Niin onhan noita huolenaiheita, ja uhkia.
Mutta toisaalta, sosiaalisen median ansiosta, tärkeimmät ihmissuhteeni ovat läheisempiä, kuin ilman sitä. WhatsAppin ryhmäketjujen ansiosta olen päivittäin yhteydessä ystäviin, jotka tapasin 15 vuotta sitten opintojen alussa, ja tällä hetkellä asumme eri maissa, ja nekin jotka ovat Suomessa, niin kaikki eri kaupungeissa. Osa perheestäni asuu toisella puolen maailmaa, mutta etäisyys ei tunnu niin pitkältä, kun yhteyden saa alle sekunnissa. Mieheni on kohdannut mielenkiintoisimmat työpaikkansa LinkedIn-palvelun kautta, ja ammatillinen verkostoituminen olisi selkeästi heikommissa kantimissa ilman sitä. Oma työni taasen on saanut huomattavaa monipuolisuutta ja syvyyttä Pinterestin, Alakoulun Aarreaitan, ja Teachers pay Teachers yhteisöjen kauta. Työssäni olen myös yksi koulumme blogin ja Instagram-tilin ylläpitäjistä, ja uskon näiden kasvattavan koulun yhteisöllisyyttä monella tapaa. Luokat voivat jakaa retkikokemuksiaan ja tekemiään töitä, ja vanhemmat pääsevät ihan eri tavalla näkemään vilauksia koulun arjesta ja toiminnasta. Lisäksi koulun Instagram-tilin kautta seuraamme monia muitakin kouluja ympäri Suomea, ja maailmaa - tämä tuskin olisi realistisesti mahdollista kirjeitse.
Niin kyllä minä tähän viidakkoon jään kulkemaan. Se kasvaa ja muuttuu kokoajan, joten eteenpäin on mentävä itsekin, jos ei halua eksyä. Ja mikäs tässä kulkiessa, luuria tuijotellessa ;)
Sosiaalinen media on siis suhteellisen olennainen osa arkipäivääni.
Somenkäyttötavoiltani olen uskollinen demografiani edustaja. 35-44 vuotias nainen - eniten käytän Facebookia, WhatsAppia ja Instagramia, ja julkaisen jonkunverran sisältöjä itse, ja pääosin seuraan muiden tuotantoa.
 |
| Kuva Harto Pöngän luentomateriaaleista, datalähde DNA:n Digitaalisen elämäntavan tutkimus, 03/2018 |
 |
| Kuva Harto Pöngän luentomateriaalista, datalähde AudienceProject, 2017, Apps & Social Media Usage in the US, UK & Nordics |
Vuosien aikana somen käyttö on kehittynyt ja jalostunut suurella yleisöllä, kuten minullakin osana sitä. Facebookin kohutut tietojenkäytöt, tehokkaat mainosalgoritmit jotka tietävät jo pian ohikiitävän ajatuksenkin perusteella mitä tuoda esiin, laillinen oikeus tulla unohdetuksi, sekä oma digitaalinen jalanjälki on herättänyt harkitsemaan omaa internetkäyttäytymistä enemmän. Olen lasteni huoltaja, ja minulla on valta päättää heidän asioistaan - mutta onko minulla oikeutta laittaa heidän kuviaan globaaliin ja vapaaseen jakoon? Kuinka sinut olen sen kanssa, että miljardibisnestä tekevät korporaatiot käyttävät tietojani tavoilla, joita en edes ymmärrä? Kun otan kuvan, ja julkaisen sen, olen antanut omistus- ja käyttöoikeuden julkaisevalle sovellukselle. Se, mitä kirjoitan eri alustoilla, saattaisi nousta esimerkiksi kollegoideni tai oppilaideni tietoisuuteen - onko siis kaikki vuosienkin takainen tekstini moista tarkastelua kestävää? Olen tunnistanut myös liiallisen uppoutumisen, ellei jopa addiktion piirteitä, somekäyttäytymisessäni. Twitteristä otin kesällä tietoisen vetäytymisen, kun syötteessäni oli amerikkalaisen poliittisen kentän pöyristyttävyyttä jo liialti, ja huomasin ahdistuvani selaillessani ketjuja.
Niin onhan noita huolenaiheita, ja uhkia.
Mutta toisaalta, sosiaalisen median ansiosta, tärkeimmät ihmissuhteeni ovat läheisempiä, kuin ilman sitä. WhatsAppin ryhmäketjujen ansiosta olen päivittäin yhteydessä ystäviin, jotka tapasin 15 vuotta sitten opintojen alussa, ja tällä hetkellä asumme eri maissa, ja nekin jotka ovat Suomessa, niin kaikki eri kaupungeissa. Osa perheestäni asuu toisella puolen maailmaa, mutta etäisyys ei tunnu niin pitkältä, kun yhteyden saa alle sekunnissa. Mieheni on kohdannut mielenkiintoisimmat työpaikkansa LinkedIn-palvelun kautta, ja ammatillinen verkostoituminen olisi selkeästi heikommissa kantimissa ilman sitä. Oma työni taasen on saanut huomattavaa monipuolisuutta ja syvyyttä Pinterestin, Alakoulun Aarreaitan, ja Teachers pay Teachers yhteisöjen kauta. Työssäni olen myös yksi koulumme blogin ja Instagram-tilin ylläpitäjistä, ja uskon näiden kasvattavan koulun yhteisöllisyyttä monella tapaa. Luokat voivat jakaa retkikokemuksiaan ja tekemiään töitä, ja vanhemmat pääsevät ihan eri tavalla näkemään vilauksia koulun arjesta ja toiminnasta. Lisäksi koulun Instagram-tilin kautta seuraamme monia muitakin kouluja ympäri Suomea, ja maailmaa - tämä tuskin olisi realistisesti mahdollista kirjeitse.
Niin kyllä minä tähän viidakkoon jään kulkemaan. Se kasvaa ja muuttuu kokoajan, joten eteenpäin on mentävä itsekin, jos ei halua eksyä. Ja mikäs tässä kulkiessa, luuria tuijotellessa ;)
 |
| Sosiaalisen median viidakko. Image copyright http://merlingfx.com/social-media-marketing.html |
Kommentit
Lähetä kommentti