Korteni kekoon.
Kannanpa korteni kekoon,
availenpa sanaista arkkuani.
Mieleni minun tekevi,
tietoani tuoda tietyksi,
oikoakseni oletuksia,
saadakseni selkoa sählättyyn.
Korpeaa siis niin perusteellisesti, että tuli heittäydyttyä kalevalaiseksi.
Ärsyyntymisen taustalla on tämä artikkeli, missä Helsingin sanomat otsikoi koulun uusien menetelmien heikentävän oppimistuloksia merkittävästi. Nämä uudet menetelmät ovat ilmiöoppimista, ja digitaalisten työvälineiden (padit, tietokoneet, älypuhelimet) käyttöä, ja tulokset heikkenevät etenkin pojilla, yksinhuoltajien lapsilla, ja vähän koulutettujen äitien lapsilla. Tutkimusmittareina oli käytetty PISAn tutkimuksia, mutta kuten jo esimerkiksi täällä todettu - nämä PISAn tutkimustulokset on kerätty ennenkuin näitä uusia menetelmiä oli mitenkään merkittävän laajalti käytössä - saati sitten uudessa OPSissa velvoitettuna.
Niin vaikka nämä alkuperäisen artikkelin epäkohdat on jo tuotu esiin ja artikuloitu selkeämmin kuin itse pystyn - jokin tässä ärsyttää silti, ja yritin miettiä että mikä.
Aikani pohdittuani aloin saamaan ärinästäni otetta. Nämä kauheat möröt - ilmiöoppiminen ja digitalisaatio, joilla pilataan lasten koulukokemus, ja syöstään Suomi perikatoon.
Ensinnäkin - kuvitteleeko joku tosiaan, että tässä annetaan oppilaalle täysin rajaamaton iPadi kouraan, kehoituksena opetella nyt vaikka jotain avaruudesta, ja teepä itsellesi tavoitteet - ope on tuossa kahvilla sillävälin. Samalla ope tuskastelee kollegoilleen, että miten tässä kukaan kullannupuista oppii mitään, tai miten mitään voi arvioida, ja kahvikin on pahaa.
Nyt, nyt, kuulkaas.
Miksi yhtäkkiä luullaan, että kokonaisuuksia ei suunnitella, jos ne otetaankin ilmiöpohjaisesti käsittelyyn? Onhan niinsanotuilla normaaleillakin tunneilla suunnitelma (ja takataskussa Plan B), niin miksi oletetaan, että näissä monialaisissa tai ilmiöpohjaisissa kokonaisuuksissa ei yhtäkkiä tiedetä, ohjata, tai seurata yhtään mitä oppilaat tekevät?
Vai onko joku tosiaan sellainen ope, joka sokeasti menee vain opekirjan viitoittamaa tietä aukeama kerrallaan, vuodesta toiseen, samaa tahkoen? Jos kirjaa ei ole, niin ei sitten suunnitelmaakaan, ja tuuliajolla ollaan.
Toivottavasti ei.
Seuraa pieni otanta kokemuksen treenamattomalla alttoäänellä kerrottuna;
Olen itse uuden OPSin myötä kollegoideni kanssa vetänyt seuraavat ilmiöpohjaiset projektit (ja linkeistä löytyy niiden projektien blogimuistiinpanot);
Satuprojekti kahdelle 1.luokalle, avaruusprojekti kahdelle 2.luokalle, ja avaruusprojekti 2.&5. luokalle. Näissä projekteissa on laitettu kaksi luokkaa sekaisin, käytetty valtaosa lukujärjestyksen tunneista 4-5 viikon aikana, ja joka projektissa on käytetty enenevissä määrin digitaalisia alustoja olettamusluontoisesti työn tukena.
Työ on alkanut aina opettajien kesken yhteisellä suunnittelulla aikataulun, ja sisältöjen suhteen. Projektisuunnitelmista löytyy OPS tavoitteet niistä oppiaineista mitä käsitellään, niin tiedolliset, kuin laaja-alaiset taidotkin. Jokaisessa projektissa on lukujärjestyksiin kirjattu projektiopettajien kokousajat, ja viikottaiset arviointitunnit. Olemme luoneet tarvittavat digityöalustat (olemme kokeilleet Fronteria, Class NoteBookia, sekä Classroomia), ja jakaneet oppilasryhmät.
Kun oppilaat pääsevät työhön mukaan, heillä on selkeä aikataulu kokoajan tiedossaan, he saavat aiheeseen liittyviä oppitunteja pienryhmissä, heillä on monipuolisesti materiaalia saatavillaan - materiaalia jonka me olemme etsineet, todenneet relevantiksi, ja linkittäneet käyttöön. Oppilaita ohjataan ryhmätyötaidoissa, vaaditaan suunnitelmien tekemistä ja niiden päivittämistä, ja muistutetaan lopputavoitteesta ja aikataulusta. Oppilaat osallistuvat projektin tekemiseen aktiivisesti, ja jokaisen ryhmän työ näyttää erilaiselta - mutta koska olemme suunnitelleet kokonaisuuden tarkkaan - tiedämme, että jokainen oppilas on myös osallistunut ohjatuille pienryhmätunneille, ja saanut monipuolisempia virikkeitä ja vierailijoita vastaansa, kuin mihin normilukujärjestyksen mukaisilla tunneilla olisi mahdollisuus. Oppilaat suorittavat myös sekä itsearivointia, että ryhmäarviointia, ja sille on varattu aikaa erikseen projektipäivien lopussa, sekä jokaisen viikon lopussa. Arviointi on jatkuvaa, sekä ohjattua että vapaasti pohdittavaa. Ryhmät työskentelevät suunnitelmallisesti, ja niin että heillä on selkeä kuva siitä mitä ovat tehneet, mitä on tekeillä, ja mitä täytyy vielä tehdä.
Niin se kai tässä ärsyttää ja loukkaa, kun tuntuu että hudellaan sivusta kuinka ilmiöoppiminen ja digitaitojen laaja käyttö on lähes oppilaiden heitteillejättöä ja koululaitoksen rampauttamista. Minne katosi se paljon puhuttu luotto opettajan ammattiaitoon ja kykyyn? Silmät auki nyt sille työpanokselle mikä tähän laitetaan, lasten saavuttamille flow-tiloille työssään, ja mahdollisuuksille oppia itsekin jotain! Siellä epämukavuusalueen reunamilla oleilu on haastavaa, mutta sen arvoista. Tekee hyvää pakottaa itsensäkin oppimaan uutta ja kokeilemaan.
Ja mitäs sitten, kun projekti on ohi? Reflektointia, arviointia, muistiinpanot ja opit talteen seuraavaa kertaa varten, ja paluu normaalin lukujärjestyksen pariin. Projekteja ja arkilukkaria arvostaa puolin ja toisin enemmän, kun on kokemuksia molemmista. Vuoden aikana ehtii hyvällä innolla ja tarmolla panostaa tällä resurssilla kahteen projektiin.
Niin mitä siihen tarvitsee, jotta saa onnistuneesti toteutettua ilmiöpohjaisen oppimisprojektin?
- Työparin tai työryhmän, jonka kanssa on samalla aaltopituudella. Tätä työtä ei ole tarkoitus tehdä yksin.
- Aikaa suunnitteluun, ja alkuvalmisteluun.
- Tahtoa kokeilla, ja valmiutta sietää pientä määrää epävarmuutta
- Selkeät suunnitelmat, tavoitteet, ja raamit työryhmän kesken, jotta ne on helppo saada välitettyä oppilaillekin
- Kommunikointia läpi projektin, ja valmiutta hienosäätöön kesken kaiken tarpeen vaatiessa.
Kaiken huipuksi minä en ole edes erityisemmin opiskellut ilmiöoppimista, tai sen ohjaamista. Mutta kun se mahdollisuus eteen tuli, miksei sitä kokeilisi? Intoa ja avoimuutta uuden kokeiluun edellytetään oppilailtakin, niin kai sitä opettajiltakin.
Niin lehtori loihe lausuman
Opettaja osallisia ojensi
Kärkkäästi kantansa kertoi.
Niin kerta.
availenpa sanaista arkkuani.
Mieleni minun tekevi,
tietoani tuoda tietyksi,
oikoakseni oletuksia,
saadakseni selkoa sählättyyn.
Korpeaa siis niin perusteellisesti, että tuli heittäydyttyä kalevalaiseksi.
Ärsyyntymisen taustalla on tämä artikkeli, missä Helsingin sanomat otsikoi koulun uusien menetelmien heikentävän oppimistuloksia merkittävästi. Nämä uudet menetelmät ovat ilmiöoppimista, ja digitaalisten työvälineiden (padit, tietokoneet, älypuhelimet) käyttöä, ja tulokset heikkenevät etenkin pojilla, yksinhuoltajien lapsilla, ja vähän koulutettujen äitien lapsilla. Tutkimusmittareina oli käytetty PISAn tutkimuksia, mutta kuten jo esimerkiksi täällä todettu - nämä PISAn tutkimustulokset on kerätty ennenkuin näitä uusia menetelmiä oli mitenkään merkittävän laajalti käytössä - saati sitten uudessa OPSissa velvoitettuna.
Niin vaikka nämä alkuperäisen artikkelin epäkohdat on jo tuotu esiin ja artikuloitu selkeämmin kuin itse pystyn - jokin tässä ärsyttää silti, ja yritin miettiä että mikä.
Aikani pohdittuani aloin saamaan ärinästäni otetta. Nämä kauheat möröt - ilmiöoppiminen ja digitalisaatio, joilla pilataan lasten koulukokemus, ja syöstään Suomi perikatoon.
Ensinnäkin - kuvitteleeko joku tosiaan, että tässä annetaan oppilaalle täysin rajaamaton iPadi kouraan, kehoituksena opetella nyt vaikka jotain avaruudesta, ja teepä itsellesi tavoitteet - ope on tuossa kahvilla sillävälin. Samalla ope tuskastelee kollegoilleen, että miten tässä kukaan kullannupuista oppii mitään, tai miten mitään voi arvioida, ja kahvikin on pahaa.
Nyt, nyt, kuulkaas.
Miksi yhtäkkiä luullaan, että kokonaisuuksia ei suunnitella, jos ne otetaankin ilmiöpohjaisesti käsittelyyn? Onhan niinsanotuilla normaaleillakin tunneilla suunnitelma (ja takataskussa Plan B), niin miksi oletetaan, että näissä monialaisissa tai ilmiöpohjaisissa kokonaisuuksissa ei yhtäkkiä tiedetä, ohjata, tai seurata yhtään mitä oppilaat tekevät?
Vai onko joku tosiaan sellainen ope, joka sokeasti menee vain opekirjan viitoittamaa tietä aukeama kerrallaan, vuodesta toiseen, samaa tahkoen? Jos kirjaa ei ole, niin ei sitten suunnitelmaakaan, ja tuuliajolla ollaan.
Toivottavasti ei.
Seuraa pieni otanta kokemuksen treenamattomalla alttoäänellä kerrottuna;
Olen itse uuden OPSin myötä kollegoideni kanssa vetänyt seuraavat ilmiöpohjaiset projektit (ja linkeistä löytyy niiden projektien blogimuistiinpanot);
Satuprojekti kahdelle 1.luokalle, avaruusprojekti kahdelle 2.luokalle, ja avaruusprojekti 2.&5. luokalle. Näissä projekteissa on laitettu kaksi luokkaa sekaisin, käytetty valtaosa lukujärjestyksen tunneista 4-5 viikon aikana, ja joka projektissa on käytetty enenevissä määrin digitaalisia alustoja olettamusluontoisesti työn tukena.
Työ on alkanut aina opettajien kesken yhteisellä suunnittelulla aikataulun, ja sisältöjen suhteen. Projektisuunnitelmista löytyy OPS tavoitteet niistä oppiaineista mitä käsitellään, niin tiedolliset, kuin laaja-alaiset taidotkin. Jokaisessa projektissa on lukujärjestyksiin kirjattu projektiopettajien kokousajat, ja viikottaiset arviointitunnit. Olemme luoneet tarvittavat digityöalustat (olemme kokeilleet Fronteria, Class NoteBookia, sekä Classroomia), ja jakaneet oppilasryhmät.
Kun oppilaat pääsevät työhön mukaan, heillä on selkeä aikataulu kokoajan tiedossaan, he saavat aiheeseen liittyviä oppitunteja pienryhmissä, heillä on monipuolisesti materiaalia saatavillaan - materiaalia jonka me olemme etsineet, todenneet relevantiksi, ja linkittäneet käyttöön. Oppilaita ohjataan ryhmätyötaidoissa, vaaditaan suunnitelmien tekemistä ja niiden päivittämistä, ja muistutetaan lopputavoitteesta ja aikataulusta. Oppilaat osallistuvat projektin tekemiseen aktiivisesti, ja jokaisen ryhmän työ näyttää erilaiselta - mutta koska olemme suunnitelleet kokonaisuuden tarkkaan - tiedämme, että jokainen oppilas on myös osallistunut ohjatuille pienryhmätunneille, ja saanut monipuolisempia virikkeitä ja vierailijoita vastaansa, kuin mihin normilukujärjestyksen mukaisilla tunneilla olisi mahdollisuus. Oppilaat suorittavat myös sekä itsearivointia, että ryhmäarviointia, ja sille on varattu aikaa erikseen projektipäivien lopussa, sekä jokaisen viikon lopussa. Arviointi on jatkuvaa, sekä ohjattua että vapaasti pohdittavaa. Ryhmät työskentelevät suunnitelmallisesti, ja niin että heillä on selkeä kuva siitä mitä ovat tehneet, mitä on tekeillä, ja mitä täytyy vielä tehdä.
Niin se kai tässä ärsyttää ja loukkaa, kun tuntuu että hudellaan sivusta kuinka ilmiöoppiminen ja digitaitojen laaja käyttö on lähes oppilaiden heitteillejättöä ja koululaitoksen rampauttamista. Minne katosi se paljon puhuttu luotto opettajan ammattiaitoon ja kykyyn? Silmät auki nyt sille työpanokselle mikä tähän laitetaan, lasten saavuttamille flow-tiloille työssään, ja mahdollisuuksille oppia itsekin jotain! Siellä epämukavuusalueen reunamilla oleilu on haastavaa, mutta sen arvoista. Tekee hyvää pakottaa itsensäkin oppimaan uutta ja kokeilemaan.
Ja mitäs sitten, kun projekti on ohi? Reflektointia, arviointia, muistiinpanot ja opit talteen seuraavaa kertaa varten, ja paluu normaalin lukujärjestyksen pariin. Projekteja ja arkilukkaria arvostaa puolin ja toisin enemmän, kun on kokemuksia molemmista. Vuoden aikana ehtii hyvällä innolla ja tarmolla panostaa tällä resurssilla kahteen projektiin.
Niin mitä siihen tarvitsee, jotta saa onnistuneesti toteutettua ilmiöpohjaisen oppimisprojektin?
- Työparin tai työryhmän, jonka kanssa on samalla aaltopituudella. Tätä työtä ei ole tarkoitus tehdä yksin.
- Aikaa suunnitteluun, ja alkuvalmisteluun.
- Tahtoa kokeilla, ja valmiutta sietää pientä määrää epävarmuutta
- Selkeät suunnitelmat, tavoitteet, ja raamit työryhmän kesken, jotta ne on helppo saada välitettyä oppilaillekin
- Kommunikointia läpi projektin, ja valmiutta hienosäätöön kesken kaiken tarpeen vaatiessa.
Kaiken huipuksi minä en ole edes erityisemmin opiskellut ilmiöoppimista, tai sen ohjaamista. Mutta kun se mahdollisuus eteen tuli, miksei sitä kokeilisi? Intoa ja avoimuutta uuden kokeiluun edellytetään oppilailtakin, niin kai sitä opettajiltakin.
Niin lehtori loihe lausuman
Opettaja osallisia ojensi
Kärkkäästi kantansa kertoi.
Niin kerta.
Kommentit
Lähetä kommentti